Pysähdyin paikoilleni ja katselin sinua. Sinun vaaleat ripsesi lepäsivät poskillasi ja näytit kerrankin niin viattomalta. Vaaleat hiuksesi olivat sekaisin ja erotin jokaisen pisaman kasvoistasi. Silloin mietin että miten poika voi olla kaunis, mutta sinä aamuna sinä todella olit sitä. Silitän poskeasi hiljaa ja silloin sinun suupielillesi ilmestyy pieni hymy ja vedät minut takaisin kainaalosi. Silloin tunsin olevani maailman onnellisin tyttö.

Mutta joinakin päivinä ahdistun ja tiedän että sinä et voi ymmärtää sitä. Saatan tuijottaa päivän puhelintani ja odottaa sinulta vastausta viestiini. Jos et vastaa, olen varma että jokin on pielessä. En haluaisi takertua sinuun liikaa, mutta välillä en voi itselleni mitään. Haluaisin vain olla kanssasi joka hetki, vaikka haluan olla myös ystävieni kanssa. Inhoan sitä että välillä suutun sinulle turhasta,  mutta kai ymmärrät että minä vain välitän sinusta todella paljon? En halua että sinulle tapahtuu mitään pahaa.

Ja vaikka olisin sinulle vihainen siitä ettet ehtinyt nähdä minua, unohdan sen tasan sillä hetkellä kun näen sinut jälleen. Kun näen sinun hymysi ja tunnen kätesi ympärilläni, tiedän, että asiat eivät voisi olla tämän paremmin.

Olen ollut hereillä, miettinyt onko tässä järkeä.

Olen odottanut aamua, milloin näen sinut.

Pian menen elämäni kolmanteen konfirmaatioon ja jännitän enemmän kuin minään vuonna, koska sinä olet siellä.

Yön mietittyäni olen ymmärtänyt, että sinä olet juuri se ketä tarvitsen. Sinun hymysi saa minutkin hymyilemään. Pitkästä aikaa tunnen olevani onnellinen.

En halua ajatella mitä muut ajattelevat. Jos olisin täällä elääkseni muita varten, ei minua olisi. Silloin kun sinä suljet minut syliisi, minä en näe ketään muita, olen vain sinun. Ja sinun syliisi minä haluan jäädä, en niiden ihmisten, jotka katsovat minua oudoksuen päätökseni takia. Minä todella pidän sinusta ja haluan olla sinun.

Kuka on keksinyt, että pojan pitäisi aina olla suhteessa tyttöä vanhempi? Samanikäisyys hyväksytään, mutta jos poika on syntynyt vaikka kolmekkin kuukautta tyttöä myöhemmin eri vuoden puolella on hän ns. vuotta tyttöä nuorempi. Ja sitähän heti katsotaan oudoksuen.

Vuoden ikäero "väärään suuntaan" hyväksytään ehkä vielä jollain tavalla, mutta entäs kun ikäeroa on useampi vuosi? Aikuisiässä ikäero ei ehkä haittaa, mutta nuorena monen on vaikea sulattaa että tyttö olisi suhteessa vanhempi, ehkä suurin syy on se, että poikien katsotaan kehittyvän tyttöjä hitaammin.

Entäs kun löytää ihmisen, kuka on täysin kuin sinä? Kun vilkaiset häntä, olisi kuin katsoisit itseäsi. Nauratte samoille asioille, teillä on samankaltaisia arvoja ja yhtä hullut jutut. Molempien kasvot ovat lävistetty ja molemmat eksyvät jostain kumman syystä rippileirillä aina samalle tupakkapaikalle, aina samaan aikaan. Mutta toinen on isonen ja toinen leiriläinen. Se parin vuoden ikäero tuntuu muuttavan kaiken, mitä heidän välillään voisi olla.

1. Olin pienenä äitini ja siskoni kanssa kylämme pienessä kaupassa. Aloin valittamaan äidille, että minun on hirveä pissahätä. Äiti yritti hyssytellä että kohta mennään kotiin, mutta minä en sitten lopettanut inisemistäni. Loppujen lopuksi äitini sanoi että käy tuolla pihalla jossain pusikossa. Menin sitten ovesta pihalle, ja päätin käydä pissalla ulkorappusten vieressä (en sitten mitään parempaa paikkaa keksinyt :D ). Kun olin saanut hommat hoidettua, siskoni ja äitini tulivat kaupasta ja lähdimme ajamaan kotiin päin. Minulla oli hellemekko päällä ja yhtäkkiä tajusin että jotain puuttui. "Äiti, mulla ei oo pikkuhousuja". Äiti painoi jarrut pohjaan ja kääntyi takaisin. Siskoni meinasi kuolla nauruun. Kun menimme takaisin kaupalle, siellä kauppias oli juuri tupakalla ja nosti maasta minun alushousujani, ja kun huomasi meidät, hän totesi että teiltä taisi unohtua jotain.

2. Olimme Saksassa luokkaretkellä ysiluokan loppupuolella. Ensinnäkin aamu alkoi siten, että kun kävin tupakalla parvekkeella, kaverini lähtivät sillä aikaa aamupalalle ja epähuomiossaan lukitsivat parvekkeen oven, ja minä jäin parvekkeelle puoleksitoista tunniksi yöpaitasillani ilman puhelinta. Olin neljännessä kerroksessa, ympärilläni pelkkiä saksalaisia. Loppujen lopuksi näin yhden rinnakkaisluokkalaiseni tytön kävelemässä kadulla ja huusin häneltä kurkkusuorana apua. Tilannetta ei parantanut yhtään se että viereisen parvekkeen itävaltalaispojat alkoivat ihmetellä että miksi näytin niin surulliselta, ja lopulta he päättelivät että minulla on nälkä ja alkoivat heitellä parvekkeelleni leipiä.

Päivä ei suinkaan päättynyt siihen, vaan sen jälkeen lähdimme retkelle jonnekkin linnaan. Äitini oli valvojana luokkaretkellämme ja kun istuin hänen kanssaan välipysäkillä jollain huoltoasemalla, hän alkoi ihastella maisemia ja pyysi minua menemään ottamaan pihalta valokuvia isällemme. Huoltoaseman seinät olivat lasisia. Nappasin kameran pöydältä, ja lähdin siltä istumalta juoksemaan pihalle. Epähuomiossani luulin juoksevani suoraan avoinaisista liukuovista pihalle, mutta kuinkas kävikään. Juoksin suoraan päin umpilasia. Koko huoltoasema tuli katsomaan mitä oikein tapahtui kun kuuluin kauhea meteli, ja minä senkun pitelin kasvojani ja tunsin kuinka huuleni alkoi turpoamaan. Kaiken lisäksi lasiin oli jäänyt hieno meikkivoide kerros kasvoistani.

3. Olin viettämässä silloisen poikaystäväni luona juhannusta. Paikalla olivat myös poikakaverini siskot, ja heidän poikaystävänsä. Molempien siskojen poikakaverien nimi sattui olemaan Marko. Näin heistä toisen silloin ensimmäistä kertaa. Poikakaverini komensi minut mukaansa esittelemään itseäni, ja kävelin hänen perässään pihalle. Toinen Markoista istui puutarhakeinussa ja kun hän huomasi minut hän nousi keinusta ja tuli käsi ojossa minua kohti, esitellen itsensä "Markoksi". Olin itse aivan ajatuksissani (vaihteeksi :D) ja kätellessäni häntä mumisin myös "Marko". Pojan hämmästyneestä katseesta tajusin sanoneeni jotain outoa, ja korjasin äkkiä että "Eikun siis Kata mä olen, mut sä olet Marko." Poikakaverini ja hänen siskonsa meinasivat tukehtua nauruun, ja sain kuulla usein heidän vanhemmiltaansakin kuinka mukavaa on että kaikilla lapsilla on samanniminen seurustelukumppani, niin ei vahingossakaan voi mennä sekaisin nimissä.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta lopetan tällä erää ja lähden juhlimaan siskoni syntymäpäiviä! :) Heihei.

Menin skeittihallille. Aluksi skeittasimme rennosti ja treenasimme vanhoja temppuja. Sitten kiipesin siskoni perässä pooliin, ja katselin kun siskoni droppasi kaaren toiselta puolen alas ja yritti tehdä rokkaria toiselle puolen, eikä onnistunut siinä. Huusin että "anna kun meitsi näyttää!" ja lähdin perässä yrittäen samaa. Droppaus onnistui, rokkari onnistui, mutta alas tullessani minulla oli liian kova vauhti. Kaaren kohtaalla lautani lipesi jalkojeni alta ja putosin maahan kasvot edellä.

Makasin maassa ja tunsin kuinka ympärilleni alkoi kerääntyä ihmisiä. Maistoin suussani veren ja päässäni tykytti. Olin varma että jotain olisi hullusti. Siskoni nosti minut kauhuissani ylös ja säikähti kun näki veriset kasvoni. Itse olin niin shokissa etten pystynyt sanomaan mitään. Aloin itkeä ja lopulta aloin huutamaan että "muhun sattuu, nyt sattuu ihan oikeesti". Sanoissani ei ollut mitään tolkkua, enkä päässyt ylös koska olin aivan velttona. Mua pelotti aivan hulluna, olin varma että nyt oli tapahtunut jotain pahaa. Kun lopulta mut saatiin vietyä pois hallin puolelta,  mulle annettiin vesipullo ja särkylääkettä, katsoin ympärillä olevia ihmisiä kuin hulluja, ja kysyin että "mitä mun näillä pitäisi oikein tehdä?".  

Kun viimein rauhoituin ja aloin peilaamaan kasvojani, huomasin että mulla oli vain auennut huuli ja veri oli tullut siitä. Kasvojani aristi joka puolelta ja päänsärky oli aivan uskomaton. Olin saanut aivotärähdyksen ja epäiltiin, että leukani olisi murtunut. Tärisin vielä pitkän aikaa. Kun olin lähdössä kotiin, kävin viimeisen kerran hallin puolella hakemassa lautani. Huomasin ajattelevani, että "ei enää ikinä, ei enää koskaan". Enkä usko että palaan sinne enää ikinä.

Heität omaa typerää läppääsi ja mäkään en voi olla nauramatta.

Sukellat viereeni ja purskutat suustasi päälleni kloorivettä.

Mä en voi olla miettimättä mitä mä siellä teen. Sun kanssasi, ihan kun mitään ei olis ikinä tapahtunutkaan. Me pelleillään ja nauretaan, ihan niin kuin silloin joskus.

Yhtäkkiä sä nappaat mut syliisi, me katsotaan toisiamme pitkään silmiin. Sun siniset silmäs loistaa. Painaudun lähemmäs, yritän estää itseäni, mutta huulemme painautuvat pian yhteen. Liian myöhään tajuan vetäytyä pois. Katsotaan toisiamme, ja vaikka sä et olisi sanonut sitä ääneen, olisin tiennyt että molemmat ajattelivat samaa. Se olisi liian outoa. Sä pyydät anteeksi ja loppujen lopuksi molemmat purkahtavat nauruun ja mä sukellan pois sun luotasi.

Luuletko sä tosiaan että tää on mulle niin helppoa kun mitä annan ymmärtää?

--

Muutin puoli vuotta sitten pieneltä paikkakunnalta kaupunkiin. Asun siskoni kanssa kaksin omassa asunnossamme.

Aamulla, ajattelin siskoni vielä nukkuvan ja hiivin hänen huoneeseensa. Laitoin hiuksiani peilin edessä, ja yhtäkkiä huomasinkin peilin kautta että siskoni istui sängyllään. Hän katsoi minua ja kysyi mitä minulle oikein on alkanut tapahtua. Vilkaisin hädissäni peiliin etsien itsestäni punaisia näppylöitä tai muuta sen tapaista, sillä en tajunnut mitä siskoni tarkoitti. Siskoni tarkensi lausettaan. "Mihin mun pikkusisko on hävinny, missä on se peikkotyttö jolla oli räiskyvän punaiset hiukset aina tupeerattu pystyyn, rengas huulessa ja toinen toistaan rikkinäisempiä farkkuja? Skeittarityttö joka oli aina ruhjeilla mutta silti aina hyvällä tuulella?  Siskokulta, sä oot sekoomassa."

Siskoni lähti keittiöön syömään aamupalaa, ja minä katsoin itseäni järkyttyneenä peilistä. Ei tarvinnut miettiä kauaa, sillä tiesin että siskoni oli oikeassa. Meinasin purskahtaa itkuun kun näin peilikuvani. Jalassani olivat tiukat pillifarkut, päälläni oli vaaleankeltainen toppi ja musta pitkähihainen paita. Hiukseni eivät enää ole punaiset, vaan pikemminkin ruskeat. Huulirengas oli myös kadonnut omia aikojaan. Kulmat olivat nypitty siististi, eikä enää paloitellusti niin kuin silloin kauan sitten.  Olin meikannut huolellisesti. Olin jopa herännyt aamulla suoristamaan hiuksiani. En voinut uskoa että se oli totta. Mä olin tosiaan muuttunut.  Ruskean ruudullisen repun sijasta minulla oli kädessä vihreä käsilaukku.

Lähdin sekavilla mielin kouluun. Eteisessä laitoin jalkaani vihreät ruudulliset tennariläpykkääni, ja kun katselen alaspäin kävellessäni, minua alkaa naurattamaan. Mitä minä huolehdin? Olen vähän muuttunut, kyllä minä sen myönnän. Mutta totuus on se, että olen kuitenkin edelleen sama ihminen. Huulirengas lähti, mutta sehän johtui siitä, että ikeneni alkoivat vetäytymään. Ja nykyäänhän minulla on kielikoru? Hiukseni ovat tällähetkellä ruskeat, mutta se johtui siitä että violetti väri ei ollut tarttunut niihin. Ja käsilaukkuhan minulla oli sen takia sinä päivänä, että en tarvinnut koulussa kirjoja koska oli tulossa niin lyhyt koulupäivä. Ja skeittaaminen oli jäänyt vain siksi vähemmälle, että minulla on ollut kiire koulussa. Samalla kun sytytän tupakan, päätän että ensi viikolla valtaan skeittihallin ja näytän siskolleni, että en ole hävinnyt, vaan olen se sama vanha iloinen skeittarityttö, minä hän minut tuntee.

ROT13-tunniste: zrava ynaxnna ncevyyvn ncevyyvn