Koska kirjoitan tänne melko usein vain masentavista asioista, päätin nyt kirjottaa  jotain, mikä sai ainakin minut nauramaan.

Siskoni ja hänen poikaystävänsä erosivat viikkoa ennen joulua. (Tämä ei siis ole se asia joka minua huvittaa.) Ennen heidän eroaan he ehtivät kuitenkin jo antaa toisilleen joululahjat. He erosivat kavereina, ja sopivat että soittelevat jouluaattona sen jälkeen kun lahjat ovat avattu.
Siskoni poikaystävä keräili kirahvi pehmoleluja, mutta koska siskoni halusi olla vähän omaperäisempi lahjan suhteen, hän ei halunnut antaa vain pehmolelua, vaan kävi ostamassa mustan tavallisen t-paidan ja mustan tyynyliinan, mihin sitten molempiin suunnitteli ja painatti itse kirahvin kuvan.

Koko viikon sisko tunnusteli poikaystävältään saatua lahjaa, ja mietti mitä siellä voisi olla.  Paketti oli samaan aikaan kova ja pehmeä, emmekä keksineet mitään mitä se olisi voinut sisältää.
Jouluaatto tuli ja oli aika aukaista lahjat.  En voinut olla nauramatta kun näin siskoni ilmeen, kun hän aukaisi kyseisen paketin.
Arvatkaa mitä siellä oli?
Jatkojohto.
Siskoni oli todella järkyttynyt ja ei saanut sanaa suustaan.
Hetken päästä molemmat vain nauroimme kippurassa kun mietimme miten joku poika voi luulla että hänen tyttökaverinsa haluaisi jatkojohdon häneltä joululahjaksi.
Kun sisko sitten soitti illalla entiselle poikaystävälleen, poika vain selitti innoissaan että "Käärin siihen sanomalehtiä sen takia niin paljon, että se olisi yllätys mitä siellä olisi etkä voisi tunnustelemalla arvata."
Puhelun lopetettuaan sisko totesi vain että jos suhde ei olisi kariutunut jo, niin viimeistään nyt olisi ollut sen aika.

Tämän perusteella siskoani voisi pitää hiukan pinnallisena tyyppinä, mutta sitä hän ei ole, luulen että hän vain odotti jotain hieman romanttisempaa. :D