Kun heräsin aamulla siihen, että auringonvalo loisti minua silmille, käänsin kylkeä ja näin sinut siinä.

Pysähdyin paikoilleni ja katselin sinua. Sinun vaaleat ripsesi lepäsivät poskillasi ja näytit kerrankin niin viattomalta. Vaaleat hiuksesi olivat sekaisin ja erotin jokaisen pisaman kasvoistasi. Silloin mietin että miten poika voi olla kaunis, mutta sinä aamuna sinä todella olit sitä. Silitän poskeasi hiljaa ja silloin sinun suupielillesi ilmestyy pieni hymy ja vedät minut takaisin kainaalosi. Silloin tunsin olevani maailman onnellisin tyttö.

Mutta joinakin päivinä ahdistun ja tiedän että sinä et voi ymmärtää sitä. Saatan tuijottaa päivän puhelintani ja odottaa sinulta vastausta viestiini. Jos et vastaa, olen varma että jokin on pielessä. En haluaisi takertua sinuun liikaa, mutta välillä en voi itselleni mitään. Haluaisin vain olla kanssasi joka hetki, vaikka haluan olla myös ystävieni kanssa. Inhoan sitä että välillä suutun sinulle turhasta,  mutta kai ymmärrät että minä vain välitän sinusta todella paljon? En halua että sinulle tapahtuu mitään pahaa.

Ja vaikka olisin sinulle vihainen siitä ettet ehtinyt nähdä minua, unohdan sen tasan sillä hetkellä kun näen sinut jälleen. Kun näen sinun hymysi ja tunnen kätesi ympärilläni, tiedän, että asiat eivät voisi olla tämän paremmin.

Olen valvonut yön, ajatellen sinua.

Olen ollut hereillä, miettinyt onko tässä järkeä.

Olen odottanut aamua, milloin näen sinut.

Pian menen elämäni kolmanteen konfirmaatioon ja jännitän enemmän kuin minään vuonna, koska sinä olet siellä.

Yön mietittyäni olen ymmärtänyt, että sinä olet juuri se ketä tarvitsen. Sinun hymysi saa minutkin hymyilemään. Pitkästä aikaa tunnen olevani onnellinen.

En halua ajatella mitä muut ajattelevat. Jos olisin täällä elääkseni muita varten, ei minua olisi. Silloin kun sinä suljet minut syliisi, minä en näe ketään muita, olen vain sinun. Ja sinun syliisi minä haluan jäädä, en niiden ihmisten, jotka katsovat minua oudoksuen päätökseni takia. Minä todella pidän sinusta ja haluan olla sinun.

Pitkästä aikaa tunnen olevani ihastunut. Mutta juuri sellaiseen ihmiseen, kehen ei saisi olla. Pienestä asiasta tulee helposti monimutkainen.

Kuka on keksinyt, että pojan pitäisi aina olla suhteessa tyttöä vanhempi? Samanikäisyys hyväksytään, mutta jos poika on syntynyt vaikka kolmekkin kuukautta tyttöä myöhemmin eri vuoden puolella on hän ns. vuotta tyttöä nuorempi. Ja sitähän heti katsotaan oudoksuen.

Vuoden ikäero "väärään suuntaan" hyväksytään ehkä vielä jollain tavalla, mutta entäs kun ikäeroa on useampi vuosi? Aikuisiässä ikäero ei ehkä haittaa, mutta nuorena monen on vaikea sulattaa että tyttö olisi suhteessa vanhempi, ehkä suurin syy on se, että poikien katsotaan kehittyvän tyttöjä hitaammin.

Entäs kun löytää ihmisen, kuka on täysin kuin sinä? Kun vilkaiset häntä, olisi kuin katsoisit itseäsi. Nauratte samoille asioille, teillä on samankaltaisia arvoja ja yhtä hullut jutut. Molempien kasvot ovat lävistetty ja molemmat eksyvät jostain kumman syystä rippileirillä aina samalle tupakkapaikalle, aina samaan aikaan. Mutta toinen on isonen ja toinen leiriläinen. Se parin vuoden ikäero tuntuu muuttavan kaiken, mitä heidän välillään voisi olla.

Välillä sitä vaan miettii et mikä tällä kaikella on tarkotus. Vai onko tällä mitään tarkotusta? Yhtäkkiä tuntuu vaan että joku vetäis maton alta ja kaikki alkaa vituttaa. Tai ei ees vituta, pelkästään masentaa. Eka on hauskaa ja sit TÖMPS. Joku vetää sut takasin maan pinnalle. Välillä miettii et kumpa vaan vois nukahtaa ja nukkua pari viikkoa putkeen, tän koko ahdistuksen pois. Se paha olo tuntuu kasautuvan sisälle, vaikka ei oo mitään erikoista syytä siihen miks on paha olla. Mua pelottaa mitä mulle on tapahtumassa. Mä haluisin vaan olla taas se kaveriporukan väriläikkä ja ilopilleri. En mä haluis olla tällänen mikä musta vähitellen on tulossa. Mua pelottaa ihan hirveesti.