Kun heräsin aamulla siihen, että auringonvalo loisti minua silmille, käänsin kylkeä ja näin sinut siinä.

Pysähdyin paikoilleni ja katselin sinua. Sinun vaaleat ripsesi lepäsivät poskillasi ja näytit kerrankin niin viattomalta. Vaaleat hiuksesi olivat sekaisin ja erotin jokaisen pisaman kasvoistasi. Silloin mietin että miten poika voi olla kaunis, mutta sinä aamuna sinä todella olit sitä. Silitän poskeasi hiljaa ja silloin sinun suupielillesi ilmestyy pieni hymy ja vedät minut takaisin kainaalosi. Silloin tunsin olevani maailman onnellisin tyttö.

Mutta joinakin päivinä ahdistun ja tiedän että sinä et voi ymmärtää sitä. Saatan tuijottaa päivän puhelintani ja odottaa sinulta vastausta viestiini. Jos et vastaa, olen varma että jokin on pielessä. En haluaisi takertua sinuun liikaa, mutta välillä en voi itselleni mitään. Haluaisin vain olla kanssasi joka hetki, vaikka haluan olla myös ystävieni kanssa. Inhoan sitä että välillä suutun sinulle turhasta,  mutta kai ymmärrät että minä vain välitän sinusta todella paljon? En halua että sinulle tapahtuu mitään pahaa.

Ja vaikka olisin sinulle vihainen siitä ettet ehtinyt nähdä minua, unohdan sen tasan sillä hetkellä kun näen sinut jälleen. Kun näen sinun hymysi ja tunnen kätesi ympärilläni, tiedän, että asiat eivät voisi olla tämän paremmin.