Kirjoitin viime viikolla siitä, kuinka olen muuttunut ja silloin myös totesin, että "ensi viikolla menen skeittihallille näyttämään siskolleni etten ole hävinnyt, vaan olen se sama vanha iloinen skeittityttö minä hän minut tuntee."

Menin skeittihallille. Aluksi skeittasimme rennosti ja treenasimme vanhoja temppuja. Sitten kiipesin siskoni perässä pooliin, ja katselin kun siskoni droppasi kaaren toiselta puolen alas ja yritti tehdä rokkaria toiselle puolen, eikä onnistunut siinä. Huusin että "anna kun meitsi näyttää!" ja lähdin perässä yrittäen samaa. Droppaus onnistui, rokkari onnistui, mutta alas tullessani minulla oli liian kova vauhti. Kaaren kohtaalla lautani lipesi jalkojeni alta ja putosin maahan kasvot edellä.

Makasin maassa ja tunsin kuinka ympärilleni alkoi kerääntyä ihmisiä. Maistoin suussani veren ja päässäni tykytti. Olin varma että jotain olisi hullusti. Siskoni nosti minut kauhuissani ylös ja säikähti kun näki veriset kasvoni. Itse olin niin shokissa etten pystynyt sanomaan mitään. Aloin itkeä ja lopulta aloin huutamaan että "muhun sattuu, nyt sattuu ihan oikeesti". Sanoissani ei ollut mitään tolkkua, enkä päässyt ylös koska olin aivan velttona. Mua pelotti aivan hulluna, olin varma että nyt oli tapahtunut jotain pahaa. Kun lopulta mut saatiin vietyä pois hallin puolelta,  mulle annettiin vesipullo ja särkylääkettä, katsoin ympärillä olevia ihmisiä kuin hulluja, ja kysyin että "mitä mun näillä pitäisi oikein tehdä?".  

Kun viimein rauhoituin ja aloin peilaamaan kasvojani, huomasin että mulla oli vain auennut huuli ja veri oli tullut siitä. Kasvojani aristi joka puolelta ja päänsärky oli aivan uskomaton. Olin saanut aivotärähdyksen ja epäiltiin, että leukani olisi murtunut. Tärisin vielä pitkän aikaa. Kun olin lähdössä kotiin, kävin viimeisen kerran hallin puolella hakemassa lautani. Huomasin ajattelevani, että "ei enää ikinä, ei enää koskaan". Enkä usko että palaan sinne enää ikinä.