Maanantai alkoi hyvissä merkin. Ehdin kerrankin ajoissa kouluun.
Koko luokka oli viikonlopun jäljiltä hyvällä tuulella, ja itsekkin piristyin siinä katsellessani muita.

Kolmannella tunnilla eräs uusi  kaverini kertoo, että hän on alkanut seurustelemaan.
Olen iloinen hänen puolestaan, kyselen innoissani mm. millainen poika on, miltä hän näyttää, minkä ikäinen ja leikilläni kysäisen myös onko hänellä hyvännäköisiä kavereita. Kaverini vastailee kysymyksiini normaalin iloiseen tyyliinsä ja kertoo pojasta kaikkea mahdollista. Pakko myöntää että tunsin siinä vaiheessa pienen kateuden pistoksen.

Kuudennella tunnilla tämä kaverini kysyy että lähdenkö hänen ja parin muun kaverin kanssa Hesaan viettämään viikonloppua. "Poikia iskemään" . Aivan. Kysyn, että mitäs se  uusi poikakaveri sitten siitä tykkää.
Kaverini katsoo minua ja toteaa, ettei hän loppuelämäänsä ala saman ihmisen kanssa viettämään.
Katson häntä kysyvästi, ja yhtäkkiä hän tokaisee: "No en mä oikeasti seurustele. Se oli vitsi. Seurustelu vaan kuulostaa kivemmalta kun se että mulla oli taas viikonloppuna sellanen yhden illan juttu."

Sen jälkeen minulta hävisi mielenkiinto koko asiaan. Ei sen takia, että kaverillani oli ollut joku "yhden illan juttu". Ihan sama, olisi ollut vaikka sata sellaista. Tämä sai vaan minut taas miettimään, mihin ja kehen täällä maailmassa voi uskoa. Pieni mitätönkin asia, mitä kuulet joltain, saattaa olla valetta. Ei sitä voi tietää.