Kun astuin juhlasaliin, vannon, että minua jännitti vähintään yhtä paljon kun jokaista tanssijaa, vaikka itse olin tulossa vain katselemaan. Käteni tärisivät, sydän pomppi niin paljon että pelkäsin sen irtoavan, katseeni harhaili enkä pystynyt keskittymään kavereitteni iloiseen jutteluun. Ainoat vapaat paikat mitkä löysimme, olivat pienellä parvella. Lähdimme kiipeämään portaita pitkin. Silloin sinä tulit vastaan. Astuin yhden askeleen harhaan, meinasin kompastua. Kohotin katseeni ja näin sinun nauravat siniset silmäsi. "Moi", sinä sanoit hymyillen. Jollakin ihmeen tavalla sain vastattua sinulle.                                                                                           

Kun sinä aloit tanssimaan, luulin ymmärtäväni jotain. Se et ole sinä, sinä et ole se sama ihminen. Sinä olet muuttunut. Et ole enää se, jonka kanssa minä elin, joka pelasti jokaisen päiväni. Olit aivan samannäköinen, mutta jollain tapaa olit muuttunut.  

Mutta kun tanssit loppuivat, sinä kävelit iloisesti luokseni silinteri hattu päässä. Sinä nauroit, olit niin kuin aina ennenkin. Olit taas oma itsesi. Sillä hetkellä olit juuri se sama ihminen kuin silloin puoli vuotta sitten kuin tiemme erosivat. Voi, siitä oli niin kauan kun viimeksi olin kuullut äänesi.

Kuluu kaksi päivää. Kuulen että olette eronneet. Sinä ja hän, hän ketä sinä olet aina rakastanut, vaikka et sitä aina myöntänytkään.                                    

Sillä hetkellä minä ymmärsin sen. Ymmärsin sen niin hyvin, että purskahdin itkuun. Mietin miten olin voinut olla niin typerä, miksi olin elätellyt toivoa niin pitkään. Tiesin, että meistä ei enää voisi ikinä tulla mitään. Sinä rakastit häntä, et minua. Miten minun oli ollut niin vaikea ymmärtää se? 

Avaan radion, ja sieltä tulee Yön - Rakkautta vain. Ensimmäistä kertaa kuuntelen sanat kunnolla ja ymmärrän ne.

Niin kaikki on nyt selvää,
Kun viimein saapuu hän.
Huuruun ikkunaan hän piirtää sydämen.
Eikä anteeksi hän pyydä,
Vaan pyytää enemmän.
Hän tahtoo, että unohtaisin sen,
Kuin lapsi painajaisen.

Hän jättänyt on kaiken,
Tuo päivät tummuneet,
Kun tuntenut mä häntä enää en.
Ois piilottanut kaiken,
Lakaissut ois sirpaleet
Ja nyt vieressäni istuu hymyillen,
Mua katsellen.

kertosäe:
Niin hän taas tuo liekki rinnassaan
Mua saapuu katsomaan.
Vain käsivarsiltaan voi nähdä jäljet pimeyden.
Kun hän taas kuin tuuli purjeissaan
Vain tahtoo unohtaa,
Minut viedä mukanaan.
Vaan yksin vietän tämän perjantain.
Niin, se on kai rakkautta vain.
Rakkautta vain.

Hänen vierellään mä valvoin,
Häntä uneen peittelin,
Ja nyt hän on taas täynnä elämää.
Hänen murheensa mä kannoin,
Vaan nyt huomaan kuitenkin,
Että kaipaan omaan huoneen hämärään,
Kun en jaksa enempää.

 

Meistä ei enää ole siihen, tiedämme sen molemmat. Se ei enää olisi samalla tavalla aitoa. En enää pystyisi luottamaan sinuun. Joka kerta kun kääntäisin selkäni, olisin varma että sinä lähtisit etkä enää palaisi. Siihen tarvittaisiin monta vuotta, ennen kuin uskoisin sinua. Mutta minä en enää voi odottaa, sinä teit kerran valintasi. Olen niin pahoillani. Älä pyydä minulta enää mitään, koska minä en sitä sinulle voi enää antaa.

Tämän minä ymmärsin, juuri silloin kun te kaksi sanoitte toisillenne hyvästit. Silloin minäkin sanoin sinulle.