Hän ei ole niin kuin sinä.

Sinä joka sait minut nauramaan, sinä joka sait mut uskomaan itseeni joka päivä. Hän ei naura niin kuin sinä, ei tule halaamaan ja sanomaan että älä lähde.

Hän ei purskahda itkuun kun minä sanon töykeästi. Hänessä ei ole sinun herkkyyttäsi. Hän ei soita minulle keskellä yötä sanoakseen että olen aina hänen sydämmessään, tapahtui mitä tapahtui.

Hänelle minä en sano, että hän olisi ainut ihminen tässä maailmassa, kenelle en valehtele. En voi sanoa niin, koska minusta tuntuu, että joka ikinen hetki minkä hänen kanssaan vietän on teeskentelyä. Hänelle en ikinä soita ja itke, että hän hakisi minut ja veisi jonnekkin kauas pois.

Hän ei herätä minua yöllä kertoakseen että rakastaa minua. Hän ei lupaisi minulle, että jos minä kuolen, hän tatuoisi nimeni ihoonsa.

Mutta sen minä tiedän, hän ei pettäisi minua. Hän sanoisi pitävänsä minusta, ottaisi kädestä ja veisi minut pois. Mutta ei niin kauas pois, etten voisi palata. Jos hän jättäisi minut, minä tulisin takaisin melkein yhtä ehjänä. Koska hän ei ole sinä. Ja ketään muuta en halua, vaikka haluaisinkin. Kenenkään muun seurassa en voi unohtaa muuta maailmaa ja olla onnellinen. En, vaikka kuinka yrittäisin. Ehkä vielä joskus koittaa se päivä, mutta eilen vielä meinasin pyörtyä kun kännykkääni tuli tekstiviesti ja näin sinun nimesi lähettäjän kohdalla. Ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen.